Laatua ja tyyneyttä

Vaimo on jossain, lapsi on mummolassa, vauva nukkuu, on pääsiäinen, aurinko paistaa. Istun nojatuolissa olohuoneessa ja katselen ympärilleni. Eteisen naulakkokaappien ovet ovat auki. Vaatteita on reilusti. Ylähyllyt ja siivouskaappi sen sijaan näyttävät väljiltä, noihin mahtuisi lisää kamaa. Ja usko pois, on sitä niissä ollutkin. Onneksi projektin myötä ainakin nuo kaapit ovat siistiytyneet ja tyhjentyneet.

Olohuoneen lattialla on vauvan tavaroita. Laatikossa on lisää. Miten paljon puolivuotias kaipaa tavaraa? Jotenkin luulisin, että hieman vähempikin riittäisi. Mutta onko raakaa heittää lasten leluja pois? Toisaalta vauva ei kyllä välitä. Se ei ole vielä materialisti. Tällä hetkellä sen suurimmat aarteet ovat omat varpaat, joita hän innolla tutkii ja pureskelee hampaattomalla purukalustollaan.

Isomman lapsen huone on vähän sekainen. Lattialla on palapelejä ja vaatteita. Kaapissa sen sijaan on jonkin verran tilaa, sillä viime viikolla raivasimme sieltä yhden hyllyn. Löytyi rikkinäisiä lakanoita, neljä vuotta käyttämättä ollut suihkuverho ja niin edelleen. Onneksi isompi lapsi ei ole kova materialisti, hän nimittäin pyytää useinkin, että laitettaisiin hänen huoneestaan tavaraa pois. Ja olemme laittaneetkin. Hyllyt ovat kyllä vielä aika täynnä, mutta pahimmillaan ne pursuilivat yli eikä mistään meinannut löytää mitään.

Eteisen lattialla on muutamia tavaroita, joista otin äsken kuvat ja lisäsin kuvagalleriaan. Kaikki vaan tulivat vastaan, kun aamulla tein jotain ihan muuta. Ei tarvinnut etsimällä etsiä poislaitettavaa. Eikä ole tarvinnut yhtenäkään päivänä. Tänään päiväsaldo on 233 tavaraa poislaitettuna vuoden alusta. Sen lisäksi tänä vuonna olemme hankkineet uutta noin 60 kappaletta. Näistä noin puolet on vaatteita tammikuun alennusmyynnistä. Ja esimerkiksi kahdeksan henkaria, joita jokaista kohti hävitimme jotain. Yhtään kertaa ei ole ollut sellaista fiilistä, että tämä projekti ei toimisi. Olemme koko ajan olleet edellä kaksi tavaraa per päivä -aikataulusta.

Hauska, miten tämä projekti saa myös seuraamaan omaa ostokäyttäytymistä. Mitään tarpeellista emme ole jättäneet hankkimatta, tarpeetonta kylläkin. Ja tarpeettomien hankintojen määrä on pudonnut käytännössä nollaan. Hankkimamme tavarat ovat selvästi laadukkaampia kuin aiemmin, joten olemme panostaneet määrän sijasta laatuun. Ja mikäs on panostaessa, kun uutta ostettaessa lähtee huonompi tavara pois. Yhtään tavaraa emme kuitenkaan ole ostaneet sillä perusteella, että jonkin vanhan voisi hävittää.

Ostin esimerkiksi tällä viikolla kengät, joiden hinnaksi postikuluineen tuli 94 euroa. Pari vuotta sitten en olisi voinut kuvitellakaan moista. Kun kengät saapuvat, hävitän yhdet rikkinäiset (tällä hetkellä käytössä olevat). Viime vuonna ostin Fivefingersit, jotka maksoivat yli satasen, enkä ole katunut hetkeäkään. Viimeisen vuoden aikana olen laittanut pois varmaan kuudet-kahdeksat heikkolaatuiset halpiskengät. Ostan mieluummin muutamat kunnon kengät kuin monet huonot. Aiemmin tein juuri päinvastoin. Sama juttu oikeastaan kaikessa muussakin, nyt ja aiemmin. Vaikka en ole köyhä (köyhyys on mielentila, ei rahallinen), olen viime aikoina ymmärtänyt sanonnan "Köyhällä ei ole vara ostaa halpaa".

Kotimme ei todellakaan näytä autiolta, vaan turhaa tavaraa on edelleen PALJON. Projektin myötä tilaa on tullut paitsi kaappeihin, myös mieleen, kun sisäinen hamsterini on tajunnut, että tässä asiassa vähemmän on enemmän. Ja hamsterini on innoissaan jatkamassa projektia. Kotimme on tullut selvästi viihtyisämmäksi niin ulkonäön, tilan kuin ilmapiirinkin suhteen. 

Pieniä kiistoja on väliin vaimon kanssa tullut, että voiko jonkun tietyn tavaran laittaa pois. Aiemmin tällaisissa tilanteissa tavara olisi jäänyt jonnekin kaapin perälle taas vuosiksi, mutta nyt molemmilla ääneen sanottu ajatus on, että no, katsotaan viimeistään loppuvuodesta uudestaan. Tunnesiteet tavaroihin ovat selvästi alkaneet purkautua, vaikkakaan eivät vielä ihan kokonaan katkenneet.

Aiemmissa teksteissäni olen kertonut, miten innoissani olen tästä projektista. Olen sitä toki edelleen. Nyt mukaan on myös astunut tietynlainen tyyneys tavarasta irtipäästämisen suhteen. Jokainen poisviety ylimääräinen esine ikään kuin rauhoittaa ajatuksia ja antaa tilaa omaan päähän kehittyä ja suunnitella suurta tulevaisuuttamme. Ja se tulevaisuus on upea!

PS. Tätä kirjoitusta aloittaessani tuli vain fiilis, että nyt voisin kirjoittaa. Yhtään en ollut suunnitellut etukäteen mitä kirjoittaisin. Tykkäsin kuitenkin aikaansaannoksestani. Liekö väljemmässä alitajunnassani ollut jo tämä teksti valmiina :)