KonMari

Kirja nimeltä KonMari oli äärimmäisen mielenkiintoinen, joskaan ei sellainen, joita tyypillisesti luen. Kirja nimittäin kertoo siivouksesta ja tavaroiden järjestämisestä.

Kirjoittaja Marie Kondo on Japanissa iso nimi ammattijärjestäjänä. Hänet on myös listattu Time-lehden sadan vaikutusvaltaisimman henkilön joukkoon 2015.

Mua itseä ahistaa sekasotku ja yletön tavarapaljous ja pari vuotta sitten aloitin projektin tavaramäärän karsimiseksi. Erään tuttavan suosittelemana sitten lainasin tämän kirjan. KonMari tarkoittaa yksinkertaisesti Marie Kondon menetelmää tavarapaljouden hallitsemiseksi.

Testasin menetelmää lakanoilla ja pyyhkeillä sekä oman vaatekaappini sisällöllä. Oli hauska huomata, miten omien vaatteiden kohdalla tuo kysymys ilon tuottamisesta toimi. Liinavaatteissa kyse oli ehkä enemmänkin siitä, että mikä määrä niitä oikeasti riittää tämänkokoiseen perheeseen vierasvara huomioiden. Liinavaatteita lähti keräykseen n. 50 kappaletta.

Vaatteeni mahtuvat kolmelle hyllylle.

Omiin vaatteisiin ainakin minulla on selvästi jonkinlainen tunneside. Nykyään vaateostoksillakin kysynkin itseltäni, tuleeko tästä minun uusi lempivaatteeni. Jos vastaus on ei, vaate jää kauppaan. Tällä hetkellä en tietääkseni tarvitse mitään uusia vaatetta, joten minua tuskin nähdään kesän alennusmyynneissä. Parin tunnin työllä karsin n. 55 vaatekappaletta, vaikka vaatemääräni oli jo kutistunut parin vuoden takaisesta oleellisesti. Kuva tuloksista löytyy Facebook-sivultani. En edes tiennyt omistavani 18 vyötä! 

KonMari opettaa myös viikkaamaan vaatteet kaappiin asiallisesti, ja toden totta: Karsimisen ja tehokkaan asettelun ansiosta aiemmin seitsemän epäjärjestyksellistä hyllyä täyttäneet vaatteeni mahtuvat nyt kolmeen tasoon! Vetolaatikoita voisi vielä harkita.

Kolmas tärkeä opetus kirjassa (menetelmän ja viikkauksen lisäksi) on se, että joka ikiselle tavaralle pitää olla oma paikka, muuten ne jäävät ajelehtimaan ja pikkuhiljaa kotisi palaa kohti kaaosta.

Voisin kuvitella, että isoa osaa ihmisistä kirjan aihe ei välttämättä kiinnosta, mutta jos epäjärjestys ja tavarapaljous ottavat päähän, kirja on todellakin lukemisen arvoinen. En olisi uskonut, että lykkään nukkumaanmenoani aamuyölle sen takia, että saan lukea kirjaa siivouksesta!

Kuluttaja vai ihminen?

Oletko koskaan miettinyt, miksi ihmisiä sanotaan kuluttajiksi? "Kuluttajien luottamus on.." Ei ihmisten, vaan kuluttajien. Koetapa tässä sitten elää enemmän ihmisiksi ja yrittää pärjätä vähemmällä tavaramäärällä, kun virallisesti ollaan kuitenkin kuluttajia. Kuluttamisessa on vaan se huono puoli, että se on aika kuluttavaa, erityisesti Maapallon näkökulmasta.

Ihmiset käyvät töissä, jotta pystyvät ostamaan tavaraa, mitä eivät oikeasti tarvitse. Mutta on pakko ostaa tai talousjärjestelmämme romahtaa, eikä ole töitä, johon mennä. Järjestelmämme nimittäin toimii niin, että rahan pitäisi kiertää mahdollisimman paljon. Sen takia sukanvarteen jemmaaminen tekee huonoa taloudelle, vaikka tekisikin hyvää ihmiselle. Kulutetaan!

Deflaatio, eli hintojen lasku on ehkä pahinta, mitä nykyjärjestelmässä voi sattua. Kuluttaja voi ajatella, että enpäs ostakaan tuota tuotetta vielä, kun viikon päästä se on kuitenkin halvempi. Se hidastaa rahan kiertoa järjestelmässä. Koska ihmiset eivät osta, tulee lama ja työttömyys ja muuta sellaista. Muun muassa sen takia hintojen pitää nousta koko ajan, saadaan ihmiset (anteeksi, kuluttajat) kuluttamaan nyt, eikä ensi viikolla. Kulutetaan taas!

Entäs elvytys? Sehän on vain sitä, että valtio tekee toimenpiteitä, jolla sitä saataisiin raha kiertämään ja kuluttajat voivat sitten ostaa enemmän. Kulutetaan lisää!

Yllä olevat ovat aika raakoja yksinkertaistuksia, mutta yksinkertaisina asiat menevät parhaiten jakeluun. Onko loputon kulutus sitten tie loputtomaan hyvinvointiin? Onko loputon talouskasvu mahdollista? Onko nykyinen rahajärjestelmämme paras mahdollinen?

En halua olla kuluttaja. Haluan olla ihminen. Haluan eroon turhasta. 

Tavara päivässä pois -projektimme on saatu päätökseen muutama päivä ennen vuodenvaihdetta. Kuvat ja selitykset poistetuista tavaroista löytyvät FB-sivujeni julkisesta kansiosta. Vuodessa on 365 päivää ja tavoitteena oli kaksi tavaraa päivässä pois. Nyt sitä on lähtenyt 730 kappaletta. Käsittämätön määrä ja ihan oikeasti tässä kerrostalokolmiossa sen huomaa ainoastaan siitä, että nyt joissain kaapeissa on vähän väljempää. Projektia tuntematon ei pystyisi sanomaan, että tällainen hävitys on tehty. Montakohan tavaraa meilläkin oikeasti on jäljellä? Tuhansia, kymmeniä tuhansia? 

Fiilis projektin onnistuttua on hyvä, toisaalta vähän apea, koska tiedän turhaa tavaraa olevan edelleenkin paljon. Toisaalta uskon, että meillä saattaa ihan hyvin olla vähemmän tavaraa kuin keskivertoperheellä, mikä on varsin surullista sekin. Omat valintani turhan roinan vähentämisestä ja ostamatta jättämisestä tekevät hallaa kansantaloudelle. Onkohan vika valinnoissani vai järjestelmässä?

Toivottavasti silloin tällöin joku muukin innostuu vastaavaan projektiin. Aina voi käydä niin, että projekti kestääkin loppuelämän. Aion itsekin jatkaa tätä, täytyy vain neuvotella vaimon kanssa toimintatavoista. Olemme matkalla kohtuuteen. Entä sinä?

Hyvää uutta vuotta 2015!

Jussi

ihminen

Lomalla viimeinkin

Käväisimme parin viikon retkellä Turkissa. Mukana kaksi aikuista ja kaksi lasta, joista toinen ei vielä itse kävele. Mukaan piti siis ottaa jos jonkinlaista vaatetta. Tällä kertaa kuitenkin teimme poikkeuksellisen pakkausjärjestelyn. Kirjoitimme nimittäin etukäteen Exceliin ylös, mitä pakkaamme mukaan lähtiessämme. Taulukko oli koneellamme auki ja siihen tuli lisäiltyä ja poistettua muutamana päivänä tarvittavia ja ei tarvittavia tavaroita. Tavarat olivat toki pääasiassa vaatteita.

Oivallus suunnitella etukäteen pakattavat tavarat oli hyvä ja toimiva. Listan avulla pystyi varsin selvästi näkemään mielessään, tarvitaanko tuota ja tuota reissulla mukana. Kahden viikon matka erosi viikon matkasta esimerkiksi siinä, että emme ottaneet kahdelle viikolle alusvaatteita ja t-paitoja mukaan, vaan tarkoituskin oli pestä niitä matkalla. Näin myös tapahtui.

Pakkaaminen listasta oli todella helppoa. Kuusi t-paitaa, selvä! Kolmet shortsit, selvä! Kahdet uikkarit, pakattu! Sen kun vain latoi kaapista matkalaukkuun. Pakkaamisstressi väheni olennaisesti.

Kuumassa kelissä tarvitaan toki jonkin verran enemmän vaatteita hikoilemisen takia kuin kylmässä, ellei sitten halua jokaisena tai joka toisena päivänä pestä pyykkiä, mikä sekään ei kyllä ole valtava homma. Kylmään keliin tietenkin tarvitaan enemmän päällysvaatteita. Nyt kaikilla oli Suomesta lähtiessä päällään yhdet pitkät housut ja yksi pitkä paita. Eikä enempää tarvittukaan. Itse asiassa mukana olivat myös oloasuverkkarit, mutta niitä ei kukaan käyttänyt, kun olisi tullut kuuma.

Tästä suunnittelusta huolimatta matkalaukullisia mukaanotettavaksi tuli kolme, joista yksi suurempi ja kaksi lentolaukkua. Sen lisäksi erillisessä kassissa kulkivat eväät, matkan aikana tarvittavat vaipat ja muut. Koska reissussa oli mukana pieni lapsi, tarvitsimme hänelle rattaat. Itse olisin halunnut pärjätä kahdella matkalaukulla, mutta josko ensi kerralla. Vaimo kyllä tunnusti perillä, että oli pakannut itselleen ylimääräistä listan ulkopuolelta.

Seuraavalle reissulle voisin taas pakata vähän vähemmän. Ainakin ne toiset uikkarit jäävät pois. Kyllä kannatti raahata ne Turkkiin asti viimein siellä tajutakseen, että en oo niitä sen takia käyttänyt, koska ne on huonot jalassa. Mutta arvatkaa mitä, raahasin ne takaisinkin. En halunnut heittää niitä roskiin, vaan pesen ja laitan keräykseen, josko ne jonkun muun jalkaan sopisivat.

Olisi tavaraa voinut enemmänkin ottaa. Esimerkiksi hotellin kuntosalilla sisäkengät olisivat voineet olla hyvät. Viihdyin kuitenkin salilla paremmin paljain jaloin, samoin kuin koko muunkin ajan. Kahdet ylimääräiset sisäkengät matkalaukussa veisivät yllättävän paljon tilaa. Nyt minulla oli mukana mennessä yhteensä kahdet kengät, takaisin tullessa kolmet, kun uudet tuli hankittua.

Perillä ostokset olivat varsin maltillisia. Itse ostin kaksi uutta t-paitaa ja yhdet kengät (Merrellin barefoot-lenkkarit), vaimo osti kaksi paitaa ja kaksi mekkoa ja tytär yhden mekon, sortsit ja jotain pikkuprinsessakoruja. Yhteensä 10 juttua. Sen lisäksi tuliaisiksi turkkilaisia karkkeja. Ei ollut samanlaista tarvetta ostaa halpoja vaatteita kuin joskus, kun tiesi, ettei niitä tarvitse. Kotoa tuotu uimarengas jäi Turkkiin, koska se hajosi. Muuten samat vaatteet tulivat takaisin.

Reissu oli mukava, eikä rahaakaan juuri mennyt. Vasta reilun viikon oltuamme kengät ostettuani olin käyttänyt rahaa enemmän muuhun kuin kulkemiseen. Selvä on, että erilaisiin säihin ja muihin olosuhteisiin on hyvä varautua. Kuten siihen, että lentokentällä lapsi päättää turauttaa bodyn ruskeaksi. Varabody oli tietysti matkalaukussa jo matkalla ruumaan. Pesuhommiksi meni. Kaikkeen mahdolliseen ei kuitenkaan pysty varautumaan, joten ei kannata yrittääkään.

Koeta sinäkin ensi kerralla pakata vähän vähemmän. Liikkuminen on kevyempien kantamusten kanssa paljon mukavampaa. Tai mistä minä tiedän, jos tykkää raahaamisesta. Mennen tullen lentokentällä turkkilaisessa illassa näkyi aika monta matkalaukkujen kanssa hikoilevaa suomalaista.

Meidän perhe lehdessä

Tarkempi kielentuntija voisi ajatella otsikossa olevan virheen. Minäpä olin ovelampi ja piilotin siihen paitsioansan. Ei siinä mitään virhettä ole. 

Tässä pari päivää sitten ilmestyi syyskuun numero Meidän perhe -lehdestä (huomaa eri kirjoitusasu). Lehdestä löytyi myös tuttuja, meidän perhe Meidän perhe -lehdessä. Tarina alkoi keväällä, kun jutun toimittaja otti yhteyttä luettuaan blogia. Hän halusi haastatella kiinnostavan aiheen tiimoilta. No mikäs siinä, tuumasimme.

Toimittaja kävi tekemässä jutun ja valokuvaaja ottamassa kuvat. Luulisi muuten, että kuvaaja näpsäisee nopeasti muutaman kuvan ja lähtee pois. Vaan totuus oli toinen, haastattelu hoitui nopeammin. Kuvia räpsittiin varmasti satoja ja kaksi niistä pääsi lehteen. Ja itselläni on hassu ilme.

Hauskaa, että tällainen projekti kiinnostaa ihmisiä ja toimittajia. Enkä väitä, etteivätkö toimittajatkin olisi ihmisiä, ovat he. Projektista kertominen on herättänyt pelkkää kannustusta. Kukaan ei tämän takia pidä minua hulluna, muiden syiden takia ehkä enemmänkin. 

Lehtijutun viimeinen lause on todellakin pohtimisen arvoinen. Miten voi olla, ettei kolmensadan tavaran häviämistä edes huomaa. Ihmettelen edelleen. Paitsi, että nyt tavaroita on vähennetty jo viisi sataa. Seinät eivät todellakaan kumise tyhjyyttään eivätkä kaapit hohda siisteyttään. Sanoisin, että tämä 500 tavaraa on hyvä alku. Ei mikään ratkaisu mihinkään, mutta hieno alku. Todennäköisesti viiden tuhannen kohdalla alkaisi jo enemmän näkyä. 

Tätäkö tämä hyvinvointivaltio ja kuluttamiseen perustuva talousjärjestelmä tarkoittavat? Surullista, mutta näin se taitaa olla. Ihmisiä kehoitetaan ostamaan, jotta valtio saataisiin jaloilleen. Laitetaan kehitysmaiden lapset töihin, niin saamme halvalla ostettua ja rahaa kiertoon. Ja isompia taloja, että mahtuvat ne kaikki ostokset sinne. Ja enemmän kaatopaikkoja, jos joku kertakäyttötuote meneekin rikki. Sillähän se parempi maailma luodaan, ikuisella talouskasvulla ja kuluttamisella.

Tämän päivän sanomalehdessä oli juttu mahdollisesta älykkäästä elämästä jollain muilla planeetoilla. Jutussa pohdittiin, että jos joku sivilisaatio olisi meitä vaikka miljoonia vuosia edellä, miksei sieltä ole otettu yhteyttä. Enpä voinut olla ajattelematta, että itse en ainakaan ottaisi. Omat ajatukseni kun maailmasta ja kuluttamisesta ovat muuttuneet, pidän nykymeininkiä monessa suhteessa aivan järjettömänä. Toisaalta, voihan olla, että se järjetön olen minäkin, enkä vain tajua, että kulutusyhteiskunta on ainoa oikea tie ja nykyinen rahajärjestelmä onkin täydellinen. Ja maailmassa jokaisella ihmisellä on asiat hyvin.

No, maailmaa en pysty tällä projektillani pelastamaan, enkä ole tarkoittanut tätä kannanotoksi, mutta saa sen niinkin ottaa. Kuten liian moni asia maailmassa, tämäkin projekti on startannut itsekkäistä syistä. Ja jatkuu ihan yhtä itsekkäistä. Toivottavasti jotkut ovat kuitenkin hyötyneet myymistämme ja kirpparille kärräämistämme tavaroista. Vähän kyynistä tekstiä, mutta uskoni holho...hyvinvointivaltioomme ei tällä hetkellä ole valtavan korkealla. Mutta hymyillään kun tavataan. Ja vaikka lukiessammekin. Jee!

Puoli vuotta hamstereita sikana

Sikana on lähtenyt tavaraa tässä kuuden kuukauden aikana. Melkein kolme ja puoli sataa. Tarkkaavaisimmat jo huomasivat, että puolessa vuodessa pitäisi olla 365. Totta, vaan kun ei ole. Saanko selitellä? Projekti ei ole karkaamassa käsistä, ei sinne päinkään. Kesäkuun olimme lähes kokonaan reissussa niin, että kotona kävimme vain kääntymässä, eikä siinä tullut mietittyä kaappien raivauksia. Olemme siis vähän jäljessä aikataulusta, mutta eiköhän se kurota tässä kohtapuoliin kiinni.

Meillä on kamaa häkkivarasto pullollaan, mutta sinne asti emme ole vielä edes päässeet. Samoin vanhempien luona on kahdessakin paikassa meidän tavaroitamme ja sieltä ei ole vielä lähtenyt yhtään. Onneksi viime syksynä saimme kaverin luota vietyä viisi vuotta siellä väliaikaissäilössä olleet tavarat pois. Käytännössä projekti on siis tapahtunut meillä sisällä ja jatkuu edelleen.

Nyt kun projekti on puolessa välissä, uskaltanen luvata, että ei se ole. Jos joku tuntuu näin kivalta, niin miksei sitä tekisi, kun mahdollisuus on? Ehkä parin vuoden päästä, kun istumme lattioilla ja syömme sormin se ainoa kulunut vaatekerta päällämme, innostumme hamstraamisesta. Mistä sitä tietää?

Hesarissa kerrottiin kesäkuun alussa himohamstraajista. Okei, esimerkki on ääripäästä, mutta kyllä minä ainakin tunnistan lievinä joitain noista piirteistä: 

• "Tilanne pahenee vähitellen" -> No ihan tosi, niin se kama kertyy. 
• "Keräily liittyy muihin elämänhallinnan ongelmiin" -> Jos lievemmässä tapauksessa ei puhuta ongelmista, niin kyllähän tavaran haalimisessa varmaan jonkinlainen tyhjyyden tunne on taustalla.
• "Keräilijä ei oikeasti välitä tavaroistaan" -> Kaikilla on varmasti esineitä, joihin on kiintynyt, mutta eiköhän suurin osa vain ole jostain muusta syystä.

Emme koskaan ole olleet mitään pakkokeräilijöitä, emme lähimainkaan. Kaikki eivät varmaan minua normaalina ole koskaan pitäneet, mutta veikkaisin meidän olleen tässä asiassa ihan tavallinen perhe. Kuitenkin nyt, kun voi kyseenalaistaa omia motiivejaan hamstraamisessakin, asioita pystyy tiedostamaan ihan eri tavalla. Suosittelen kokeilemaan asiassa kuin asiassa. Mitä ovat ajatuksesi ja motiivisi? Ota selvää, mistä ne tulevat. Tulevatko ne todellisesta tarpeesta vai ihan jostain muusta? Uskon, että kun kyseenalaistat omia ajatuksiasi, voit huomata jotain uutta ja ehkä parempaa itsestäsi.

Itse olen muun muassa kyseenalaistanut vaimolleni meidän vaatekaappimme hyllyillä olevien rättien määrää. Olen yrittänyt ymmärtää, mutta en siltikään keksi, että jos ihminen pitää kerrallaan yhtä vaatekertaa päällä, miksi ihmeessä siellä kaapissa on oltava jokaiselle vuoden päivälle eri vaatteet. Ja vaatehuoneessa lisää. Ja sitten varastossa (kävin äsken penkomassa) on kesävaatteita ja -kenkiä, joita nyt ei vain ole sieltä otettu esille, kun kukaan ei niitä muista. Onko teillä?

On ollut ilo huomata, miten moni kaverimme on esimerkkiämme seuraten motivoitunut samaan puuhaan, jokainen hieman omalla tyylillään. Ja ilmeisesti asia kiinnostaa laajemmaltikin, sillä blogini huomannut toimittaja otti yhteyttä ja teki meistä jutun lehteen. Lehti ilmestyy elokuussa, joten palataan siihen aiheeseen tuonnempana. Mielessäni muhii jo muitakin tekstinaiheita, joista kirjoittelen myöhemmin. Oikein loistavaa kesän jatkoa Röllin sanoin: Olen niin iloinen. Tilipitappi tippi tappi, tilipitappi tippi tappi, tilipitappi...

Laatua ja tyyneyttä

Vaimo on jossain, lapsi on mummolassa, vauva nukkuu, on pääsiäinen, aurinko paistaa. Istun nojatuolissa olohuoneessa ja katselen ympärilleni. Eteisen naulakkokaappien ovet ovat auki. Vaatteita on reilusti. Ylähyllyt ja siivouskaappi sen sijaan näyttävät väljiltä, noihin mahtuisi lisää kamaa. Ja usko pois, on sitä niissä ollutkin. Onneksi projektin myötä ainakin nuo kaapit ovat siistiytyneet ja tyhjentyneet.

Olohuoneen lattialla on vauvan tavaroita. Laatikossa on lisää. Miten paljon puolivuotias kaipaa tavaraa? Jotenkin luulisin, että hieman vähempikin riittäisi. Mutta onko raakaa heittää lasten leluja pois? Toisaalta vauva ei kyllä välitä. Se ei ole vielä materialisti. Tällä hetkellä sen suurimmat aarteet ovat omat varpaat, joita hän innolla tutkii ja pureskelee hampaattomalla purukalustollaan.

Isomman lapsen huone on vähän sekainen. Lattialla on palapelejä ja vaatteita. Kaapissa sen sijaan on jonkin verran tilaa, sillä viime viikolla raivasimme sieltä yhden hyllyn. Löytyi rikkinäisiä lakanoita, neljä vuotta käyttämättä ollut suihkuverho ja niin edelleen. Onneksi isompi lapsi ei ole kova materialisti, hän nimittäin pyytää useinkin, että laitettaisiin hänen huoneestaan tavaraa pois. Ja olemme laittaneetkin. Hyllyt ovat kyllä vielä aika täynnä, mutta pahimmillaan ne pursuilivat yli eikä mistään meinannut löytää mitään.

Eteisen lattialla on muutamia tavaroita, joista otin äsken kuvat ja lisäsin kuvagalleriaan. Kaikki vaan tulivat vastaan, kun aamulla tein jotain ihan muuta. Ei tarvinnut etsimällä etsiä poislaitettavaa. Eikä ole tarvinnut yhtenäkään päivänä. Tänään päiväsaldo on 233 tavaraa poislaitettuna vuoden alusta. Sen lisäksi tänä vuonna olemme hankkineet uutta noin 60 kappaletta. Näistä noin puolet on vaatteita tammikuun alennusmyynnistä. Ja esimerkiksi kahdeksan henkaria, joita jokaista kohti hävitimme jotain. Yhtään kertaa ei ole ollut sellaista fiilistä, että tämä projekti ei toimisi. Olemme koko ajan olleet edellä kaksi tavaraa per päivä -aikataulusta.

Hauska, miten tämä projekti saa myös seuraamaan omaa ostokäyttäytymistä. Mitään tarpeellista emme ole jättäneet hankkimatta, tarpeetonta kylläkin. Ja tarpeettomien hankintojen määrä on pudonnut käytännössä nollaan. Hankkimamme tavarat ovat selvästi laadukkaampia kuin aiemmin, joten olemme panostaneet määrän sijasta laatuun. Ja mikäs on panostaessa, kun uutta ostettaessa lähtee huonompi tavara pois. Yhtään tavaraa emme kuitenkaan ole ostaneet sillä perusteella, että jonkin vanhan voisi hävittää.

Ostin esimerkiksi tällä viikolla kengät, joiden hinnaksi postikuluineen tuli 94 euroa. Pari vuotta sitten en olisi voinut kuvitellakaan moista. Kun kengät saapuvat, hävitän yhdet rikkinäiset (tällä hetkellä käytössä olevat). Viime vuonna ostin Fivefingersit, jotka maksoivat yli satasen, enkä ole katunut hetkeäkään. Viimeisen vuoden aikana olen laittanut pois varmaan kuudet-kahdeksat heikkolaatuiset halpiskengät. Ostan mieluummin muutamat kunnon kengät kuin monet huonot. Aiemmin tein juuri päinvastoin. Sama juttu oikeastaan kaikessa muussakin, nyt ja aiemmin. Vaikka en ole köyhä (köyhyys on mielentila, ei rahallinen), olen viime aikoina ymmärtänyt sanonnan "Köyhällä ei ole vara ostaa halpaa".

Kotimme ei todellakaan näytä autiolta, vaan turhaa tavaraa on edelleen PALJON. Projektin myötä tilaa on tullut paitsi kaappeihin, myös mieleen, kun sisäinen hamsterini on tajunnut, että tässä asiassa vähemmän on enemmän. Ja hamsterini on innoissaan jatkamassa projektia. Kotimme on tullut selvästi viihtyisämmäksi niin ulkonäön, tilan kuin ilmapiirinkin suhteen. 

Pieniä kiistoja on väliin vaimon kanssa tullut, että voiko jonkun tietyn tavaran laittaa pois. Aiemmin tällaisissa tilanteissa tavara olisi jäänyt jonnekin kaapin perälle taas vuosiksi, mutta nyt molemmilla ääneen sanottu ajatus on, että no, katsotaan viimeistään loppuvuodesta uudestaan. Tunnesiteet tavaroihin ovat selvästi alkaneet purkautua, vaikkakaan eivät vielä ihan kokonaan katkenneet.

Aiemmissa teksteissäni olen kertonut, miten innoissani olen tästä projektista. Olen sitä toki edelleen. Nyt mukaan on myös astunut tietynlainen tyyneys tavarasta irtipäästämisen suhteen. Jokainen poisviety ylimääräinen esine ikään kuin rauhoittaa ajatuksia ja antaa tilaa omaan päähän kehittyä ja suunnitella suurta tulevaisuuttamme. Ja se tulevaisuus on upea!

PS. Tätä kirjoitusta aloittaessani tuli vain fiilis, että nyt voisin kirjoittaa. Yhtään en ollut suunnitellut etukäteen mitä kirjoittaisin. Tykkäsin kuitenkin aikaansaannoksestani. Liekö väljemmässä alitajunnassani ollut jo tämä teksti valmiina :)

Tavaran kertymisen lyhyt oppimäärä

Suomalainen hamstraa tavaraa enemmän kuin eurooppalaiset kanssaeläjämme. Mikäs siinä on hamstratessa, kun tilaa kerran on. Tuohon juttuun liittyen keskustelua löytyy lisää täältä. Kuinkahan monella tavaran paljous on syynä isomman asunnon etsimiseen? Oman perstuntumani mukaan suomalaisen elämänkaari kulkee seuraavasti:

• Asutaan vanhempien luona, Omaa tavaraa on, mutta se on kotona säilössä

• Muutetaan ensimmäiseen omaan asuntoon, esimerkiksi opiskelijakämppään. Sinne on toki hankittava jo jotain. Lapsuuden tavarat jäävät vanhempien luo.

• Muutetaan mahdollisesti toiseen opiskelija- tai muuhun pieneen asuntoon. Muuton yhteydessä löytyy tavaraa, jota ei ole vuosiin käytetty, mutta sitä ei kannata heittää pois, kun voihan sitä joskus vielä tarvita. Toki jotain ehdottoman turhaa hävitetään.

• Käydään töissä, joten vihdoin on varaa ottaa asuntolainaa, jota sitten lyhennellään. Lainalla ostetaan tietysti niin iso asunto kuin sillä saa, ehkä vielä yksiö tässä vaiheessa. Niitä ensimmäisen muuton jälkeisiä tavaroita saatetaan vielä josku tarvita, joten ei hävitetä vielä.

• Tuoltahan löytyi puoliso, eli muutetaan yhteen, vaikkapa kaksioon, kun tokihan silloin tarvitaan yksiötä isompaa asuntoa. Varsinkin, kun molemmilta löytyy sitä kamaa. Kummankaan astioita tai petivaatteita ynnä muuta ei kannata laittaa pois, onpahan sitten varalle kaksinkertainen määrä.

• Jes, raskaana! Isompi asunto! Nyt ehkä voi luopua osasta opiskeluaikojen turhasta tavarasta. Toisaalta, nyt ei tarvi, kun säilytystilaa on tässä kolmiossa enemmän.

• Molemmat ovat käyneet töissä jo muutaman vuoden ja tulot ovat kasvaneet. Mutta kas, näillä tuloillahan voisi lyhentää isompaakin lainaa. Alkaakin käydä ahtaaksi tämä meidän asuntomme jo, pitäis saada lisää säilytystilaa. Omakotitalo, joo! 

• Onpahan omakotitalossa tilaa enemmän, jotenkin tuntuu kuitenkin, että kaapit täyttyvät pikkuhiljaa tavarasta. Mitenhän saisi lisää tilaa. Kas kun ei mietitä, miten luopuisi vanhasta, vaan nimenomaan halutaan tilaa. Rakennetaanpa pihalle varasto ja autotalli!

• Auto ei mahdu talliin, kun tavaraa on niin paljon. Onneksi lapset muuttavat kohta pois, niin saadaan niiden huoneisiin sitten säilöttyä. 

Kokemukseni mukaan moni suomalainen asuu niin isossa asunnossa kuin on varaa ottaa velkaa, eli tulojen kasvaessa lainan ja lyhennysten määrä kasvaa ja käteen ei jää enempää. Sama juttu tavaran kanssa. Mitään ei kannata hävittää, vaan lisätään mieluummin varastotilaa.

Tekeekö tavara onnelliseksi? Ei minua ainakaan. Jokin uusi lelu saattaa ilahduttaa hetkisen, mutta sen jälkeen se on jälleen yksi tavara. Olen iloinen siitä, että enemmän minut tekee onnelliseksi tavarasta luopuminen. Innolla olen pakannut esineitä laatikoihin. Tavaran paljous ei tee rikkaaksi. Tosin, jos rikkaus määritellään tavaran määrällä, kannattaa muuttaa määritelmää.

Olen lisännyt Facebook-sivulleni kuvat poislaittamistani tavaroista. Ajattelin sen olevan helpompaa kuin päivittää kuvat tähän. Kansio on julkinen, joten kuka tahansa voi käydä sitä katsomassa ja kommentoimassa. Sinun ei tarvitse olla rekisteröitynyt Facebookkiin katsoaksesi kuvia. Säilytän tavaroita ainakin viikon verran, kun tarkoituksena on kuitenkin myydä edullisesti hyväkuntoiset. Eli jos joku kiinnostaa sinua, pistä viestiä.

Haastan sinut avaamaan esimerkiksi jonkun kaapin ja tutkimaan sen sisältöä. Laita sieltä pois (myyntiin, kierrätykseen, roskiin) kymmenen juttua, joita et ole tarvinnut aikoihin. Saat kaappiin lisää tilaa ja mahdollisesti selkeämmän mielen. Ja ehkä idean johonkin isompaan.

Saldo tänään 26.1. Kuvattuja ja poislaitettuja tavaroita on 123, mikä tarkoittaa, että päivissä ollaan menossa jo maaliskuun alussa. Upea tunne!